Moni on usein ymmällään lapsen käytöksen kanssa.

Kasvatuksessa on pitkään lähdetty menetelmistä, joilla tähdätään lapsen käyttäytymisen muutokseen. Menetelmiä ovat olleet esimerkiksi tarrakortit, palkinnot, rankaisut, huomiotta jättäminen ja muut hallintakeinot. Näissä menetelmissä ei kuitenkaan useinkaan huomioida käyttäytymisen takana olevia tarpeita, tunteita ja juurisyitä, jotka vaikuttavat lapsen käytökseen.



Kirjani Näe lapsen käytöksen taakse tarkoitus on viedä astetta syvemmälle: turvaan, turvattomuuteen ja lapsen hermostoon asti.

Hermostotietous tuo paljon myötätuntoa sekä lasta että itseä kohtaan.

Usein lapsen ei-toivottu käytös on pyyntö yhteyteen aikuisen kanssa. Kun aikuinen oppii näkemään, mistä kaikesta lapsen käytös kertoo, näkökulma muuttuu käytöksen tuomitsemisesta kohti uteliaisuutta.

Kun lapsi kokee olevansa turvassa, hän on rennosti ja levollisesti hyvässä yhteydessä sekä itsensä että aikuisen kanssa. Kun lapsi sen sijaan tuntee olonsa turvattomaksi, hän on stressi- ja selviytymistilassa ja esimerkiksi lyö, heittelee tavaroita, valittaa koko ajan tai on lamaantunut.

Nämä on aiemmin tulkittu huonoksi tai töykeäksi käytökseksi, vaikka ne kertovat siitä, että lapsen hermosto on epätasapainossa ja hän kokee uhkaa. Kun oppii näkemään lapsen käytöksen eri tavoin, se muuttaa sekä omaa että lapsen käytöstä. Aikuinen suhtautuu uteliaasti lapsen käytökseen sen sijaan, että lapsen käytös tuomitaan tahalliseksi ärsyttämiseksi tai huomion hakemiseksi.

Käyttäytyminen on kommunikaatiota, ja se kertoo tunteista, tarpeista ja hermoston tilasta. Mentalisoiva aikuinen osaa uteliaasti pohtia lapsen käytöstä ja miettiä, mikä on lapsen käytöksen syy. Kun opimme ymmärtämään, mitä lapsessa tapahtuu, voimme opetella ottamaan ne asiat huomioon. Sen sijaan, että lapsen käytöstä yritetään muokata erilaisilla menetelmillä, kuten tarrakorteilla tai huomiotta jättämisellä, liikkeelle lähdetäänkin siitä, mitä lapsi tarvitsee tunteakseen olonsa turvalliseksi.

Aikuisen on myös tärkeää lisätä ymmärrystä omasta hermostostaan ja vahvistaa omaa turvan tunnettaan. Kun lapsen käytös ärsyttää aikuista eikä aikuisella ole keinoja pitää taukoa, hän usein reagoi tiedostamatta ja nopeasti. Tämä voi näkyä lapselle tuhahteluna, torjuvana elekielenä, lapsen tunteiden ohittamisena ja selkärangasta nousevina kasvatuskeinoina, jolloin ei ehditä pysähtyä sen äärelle, mistä lapsen käytös voisi johtua.

Kaikkein haastavimmille kasvatustilanteille on tyypillistä ”minä vastaan sinä” -asetelma. Lapsi kiukuttelee, valittaa, seuraa koko ajan aikuista ja on levoton, mikä johtaa helposti siihen, että aikuinen ajattelee hänen tahallaan ärsyttävän, kiukuttelevan ja olevan hankala ja alkaa käyttää selkäytimestä nousevia kasvatuskeinoja, kuten uhkailua, syyttämistä, pakottamista ja häpäisyä. Samalla lapsen käytös usein joko voimistuu tai hän turruttaa tunteen sisälleen, kun hän ajattelee, ettei aikuinen kuitenkaan kannattele häntä tunteiden kanssa. Kun aikuinen ei pysty säätelemään hermostoaan ja toistuvasti raivostuu lapselle, se lisää lapsen uhan kokemusta. Lapsi ei opi tästä mitään muuta kuin pelkäämään ja lamaantumaan.

Haluamme kasvattaa hermostoltaan joustavia lapsia, emme lamaantuvia ja pelkääviä lapsia. Siksi aikuisen on tärkeää opetella keinoja säädellä omaa hermostoaan ja tiedostaa toimintatapojensa merkitys lapsen kannalta.

Lähde: Heli Mäkelä
Näe lapsen käytöksen taakse

Tee itsellesi palvelus ja lue nämä: