Haluatko tietoa tunnetaidoista? Tilaa uutiskirjeemme tästä.



Rangaistukset eivät ole hyödyllisiä


Lapsia on aiemmin kasvatettu rangaistuksiin tukeutuen. Vaikka se nykyaikana tuntuu käsittämättömältä, lapsia on esimerkiksi koulussa saatettu näpäyttää karttakepillä sormille. Ennen 80-lukua lapsen fyysinen kurittaminen oli vielä kulttuurisesti hyväksyttyä ja lain sallimaa. Nyt on onneksi toisin. Vaikka kuritusväkivalta on kielletty laissa jo melkein 40 vuotta sitten, kyselyiden mukaan suomalaisista nykyvanhemmista lähes kolmasosa on käyttänyt silti väkivaltaa lasta kohtaan kasvatustarkoituksessa.

Rangaistusten — olivatpa ne fyysisiä tai muunlaisia — keskeinen ongelma on, että niistä ei opi mitään. Rangaistus ei auta lasta ymmärtämään, miten hänen pitäisi toimia.

Sen lisäksi rangaistukset tuottavat fyysistä tai henkistä kipua. Niihin liittyy nöyryyttämistä ja häpeää. Rangaistukset eivät edistä kenenkään mielenterveyttä tai kehitystä, eikä niitä siksi tule käyttää.

Kuritusväkivalta on yksiselitteisesti kielletty laissa, ja tutkimusnäytön mukaan myös henkisen väkivallan aiheuttamat haitat lapselle ovat yhtä mittavat kuin fyysisen väkivallan haitat.

Rangaistukset ovat paitsi tehottomia myös haitallisia lapsen kehittyville aivoille. Niillä voi olla pitkäkestoisia kielteisiä vaikutuksia.

On äärettömän tärkeää, että lapsi ei joudu itse kokemaan tai todistamaan minkäänlaista väkivaltaa. Väkivallan kokeminen tai todistaminen voi johtaa mallioppimiseen. Jos lapsi muutenkin on altis väkivaltaiseen käytökseen, kaikenlaiset väkivallan kokemukset ovat ikään kuin todiste siitä, että aggressiivinen toimintatapa voi olla ratkaisu. Jos lapselle yritetään opettaa toisenlaista toimintatapaa, väkivalta pitää karsia ympäristöstä — myös perheestä, kaveripiiristä ja lapsen seuraamista medioista.

Lähde:
Riikka Riihonen — Minna Koskinen
Kuinka kiukku kesytetään?
Lasten aggressiokasvatus
PS-kustannus, 2020


TILAA KIRJA TÄSTÄ.

Chat - Asiakaspalvelija on paikalla

  • Hei, miten voin auttaa? Kirjoita kysymyksesi alla olevaan laatikkoon ja paina lähetä.